Mannerheim

12 joulu 2022

Venäjän keisarillisen armeijan kenraali, tutkimusmatkailija, Kolmen sodan ylipäällikkö ja arvostettu valtionpäämies. Carl Gustaf Emil Mannerheimin on saanut osakseen jopa myyttisiin mittasuhteisiin noussutta ihailua, mutta taas toisaalta hän on saanut osakseen myös paljon kritiikkiä!

Tietyissä vasemmistopiireissä Mannerheimia on pidetty lähinnä lahtaripäällikkönä ja jopa massamurhaajana.

Mannerheim on joka tapauksessa henkilö, jonka varmasti lähes kaikki suomalaiset tietävät. Mannerheimin arvostuksesta kertoo jotain se, että vuonna 2004 hänet äänestettiin suurimmaksi suomalaiseksi Yleisradion Suuret suomalaiset -kilpailuohjelmassa.

Mannerheimin lapsuus ja nuoruus

Carl Gustaf Emil oli kolmas lapsi, joka syntyi Mannerheimien perheeseen. Hän syntyi entisessä kunnassa nimeltä Askainen vuonna 4.6.1867. Nykyään Askainen on osa Maskua Varsinais-Suomen maakunnassa.

Gustafin syntymän aikaan elettiin pahojen nälkävuosien kourissa. 1867 kevät oli tullut poikkeuksellisen myöhään ja kurjuutta lisäsi erityisen kylmä ilma.

Gustaf oppi puhumaan verrattain hitaasti. Tämä ei kuitenkaan estänyt erilaisiin hankaluuksiin joutumista. Hän oli vallaton poika, joka karkaili useasti, teki hurjapäisiä kepposia, vitsaili ja pelotteli kotiopettajaansa.

Gustaf peri syntymässään vapaaherran arvon. Mannerheimien suku oli kreivillinen siten, että perheen vanhin poika oli kreivi. Perheen keskipisteenä oli äiti Hélène (Hedvig Charlotta Hélène Johan Jacobsdotter Mannerheim), jonka lähisukulaiset olivat teollisuus- ja liikemiehiä.

Isä Carl Robert Mannerheim oli usein poissa kotoa. Hän oli perustanut Kuusankoski AB nimisen paperitehtaan ja matkusta paljon erilaisilla liikematkoilla niin kotimaassa, kuin ulkomaaillakin. Usein matkat suuntautuivat Pariisiin, Pietariin tai Berliiniin.

Elämä Mannerheimien kotona oli spartalaisen yksinkertaista, karua ja karaisevaa. Tärkeässä roolissa oli hallita käyttäytymisen etiketti ja tapakulttuuri. Kuri oli kovaa ja usein Carl Robertin kotiintulo tiesikin usein selkäsaunaa perheen pojille.

Nuoren Gustafin elämää leimasi rahahuolet. Hänen Isänsä, Carl Robert, nimittäin ajautuminen vararikkoon. Carl Robert hairahtui uhkapelien maailmaan ja ajautui mittaviin velkoihin. Lopulta hän pakkasi kimpsut ja kampsut ja lähti rakastajansa kanssa ulkomaille.

Näin äiti, Hélène, jäi yksinhuoltajaksi. Lopulta hän menehtyi varsin nuorena.

Nämä vaikuttivat osaltaan siihen, että Gustaf lähetettiin ainoastaan 15-vuotiaana Kadettikuntaan Haminaan. Vuosi oli tuolloin 1882.

Mannerheimin erottaminen kadettikoulusta

Mannerheim kadettikouluun menoon vaikutti myös hänen kunnianhimoinen ja itsepäinen luonteenlaatu, joiden koettiin olevan sopivia luonteenpiirteitä sotilasuralle.

Toisaalta näillä piirteillä oli myös kääntöpuolensa ja Gustaf erotettiin 18-vuotiaana kurinpitorikkomusten takia Kadettikoulusta 1886.

No moni varmaan pohtii, mikä tämä kurinpitorikkomus oli, joka lopulta johti erottamiseen!

Gustaf oli onnistunut saamaan itselleen kadettikoulusta lomakieltoa. Tämä ei kuitenkaan ollut hänelle este, eikä oikeastaan edes hidaste. Gustaf lähti Kiirastorstaina omine lupinensa kapakkaan ja istui vanhempien virkamiesten pöytään.

Ilta eteni varsin kosteasti ja lopulta illan päätteksi Gustaf sammui. Lopulta Haminan kadettikoulun vääpeli löysi nuoren Marskin melko huonossa hapessa.

No tämä ei varsinaisesti ollut vielä syynä kadettikoulusta erottamiseen. Nimittäin henkilö, jonka luota Gustaf löydettiin, oli kadettikoulun mielestä vähintäänkin kyseenalainen.

Kadettikunnan kasvatuskomitean pöytäkirjoissa mainitaan, että Gustaf oli ”myöhemmin yöllä lähtenyt pahamaineisen henkilön kanssa tämän asuinpaikalle maalle”

Pöytäkirjat eivät erittele tapausta kovinkaan tarkasti.

Tämä pahamaineinen henkilö oli kuitenkin todennäköisesti 35-vuotias lennätinaseman päällikkö Agathon Lindholm. Kyseinen kaveri oli niin sanotusti ”homofiili”. Pöytäkirjoissa mainitaan nuoren Mannerheimin kohdalla moraalittomat hairahdukset ja alentavat irstailut.

Todennäköisesti siis erottamisen taustalla oli epäilykset homoseksuaalisuudesta. Nii-in, tuolloin elettiin hieman erilaista aikaa kuin nykypäivänä.

No sitä, menikö homma näin, ei kukaan tiedä varmasti, koska pöytäkirjat eivät kerro tarkasti mitään ja Mannerheimin omissa muistelmissa tapaus kuvataan varsin eri tavalla.

Joka tapauksessa erottamisen jäkeen Gustaf meni Helsinkiin Böökin yksityiskymnaasiin ja suoritti ylioppilastutkinnon vuonna 1887.

Sotilasura Venäjällä ja perheen perustaminen

Heti sen jälkeen kun nuori Mannerheim oli suorittanut ylioppilastutkinnon hän lähti Pietariin ja onnistui pääsemään Nikolain ratsuväenopistoon syyskuussa 1887.

Kyseessä oli todella vaativa sotakoulu, jossa Mannerheim menestyi hyvin. 1889 hänet ylennettiin kornetiksi, joka on käytöstä poistunut ratsuväen ja rakuunoiden sotilasarvo. Kornetti vastasi muiden aselajien vänrikkiä.

Mannerheimin päämääränä oli pääsy keisariiliseen kaartiin kuuluviiin eliittojoukko-osastoihin. Tämä ei kuitenkaan toteutunut ja Mannerheim määrättiin maaseutuvaruskuntaan Puolaan. Mannerheim ei todellakaan ollut tyytyväinen tähän tilanteeseen.

Lopulta kuitenkin Mannerheimin toive toteutui, sillä hänen kummitätinsä vetoomus sai keisarinnan hyväksymään Mannerheimin kaartin jäseneksi. Mannerheim aloitti vuonna 1891 palveluksen Pietarissa sijaitsevassa Chevalierkaartiissa!

Mannerheimilla oli tässä vaiheessa vielä runsaasti taloudellisia ongelmia. Tilanne kuitenkin muuttui, kun hän avioitui vuonna 1892 venäläisen kenraalimajurin varakkaan perijättären kanssa.

Tuo nainen oli 20-vuotias Anastasia Arapova, joka oli rikasta venäläistä aatellissukua. Ennen avioitumista Mannerheimin kanssa Anastasia asui setänsä luona. Hänen omaisuutensa oli kuitenkin 800 000 ruplaa ja tämän lisäksi Anastasia omisti lukuisia perintötiloja.

Avioliitto rikkaan kenraalin tyttären kanssa päätti Mannerheimin taloudelliset ongelmat ja rahavaikeudet. Ongelmaton ei tämäkään avioliitto kuitenkaan ollut.

Ongelmia tuli morsiamen sukulaisten kanssa, jotka olisivat halunneet Mannerheim kääntyvän ortodoksiksi. Mannerheim itse kuitenkin halusi pysyä luterilaisessa uskossa. Lisäksi avioliittoa paheksuivat Mannerheimin veljet, jotka eivät suostuneet osallistumaan häiden kustannuksiin. Tämä tosin ei haitannut, koska Anastasialla kyllä oli rahaa.

Perhe asettui Pietariin, jossa heille syntyi pian kaksi tytärtä. Ensimmäinen tytär, Anastasie, syntyi vuonna 1893. Jälkimmäinen tytär, Sophie, syntyi vuonna 1895. Kesällä 1894 Mannerheimin-perheeseen oli syntyi poika, joka oli kuitenkin syntyessään jo kuollut.

Mannerheimin sotilasura ei edelleenkään edennyt hänen toivomallaan tavalla, sillä häntä ei otettu yleisesikunta-akatemiaan.

Mannerheim ei tästä lannistunut ja päätyi Nikolain ratsuväkiopistoon, jossa hän suuntautui hevosten erikoistuntijaksi. Vuonna 1901 hän sai ratsumestarin arvon. Hänen toimenkuvansa oli ostaa hevosia Venäjän keisarikunnan armeijan käyttöön.

Tämän tehtävän seurauksena Mannerheim matkusteli ympäri Eurooppaa mm. valokuvaamassa hevosia. Hän kävi mm. Saksassa, Itävalta-Unkarissa, Belgiassa ja Britanniassa.

Jatkuva reissailu ja edustustilaisuudet eivät tehneet Hyvää Mannerheimien avioliitolle ja niimpä Anastasie pakkasi lopulta kimpsut ja kampsut, otti lapset mukaan ja matkusti Ranskaan.

Mannerheim etenee sotilasurallaan

Mannerheim ei jäänyt laakereilleen lepäämään. Vuoden 1904 alussa syttyi Venäjän–Japanin sota, joka käytiin Korean ja Mantshurian alueella.

Kun sota oli jo käynnissä, Mannerheim siirrettiin 52. Nježinin rakuunarykmenttiin everstiluutnantiksi ylennettynä. Mannerheim osallistui Nezhinskin rakuunarykmentin komentajan apulaisena Sandepun, Inkoun ja Mukdenin taisteluihin.

Venäjän armeija ja laivasto eivät kyenneet tehokkaaseen sodankäyntiin kaukaisella sotanäyttämöllä ja sota päättyikin tappioon. Sodan aikana ja sen seurauksena Venäjällä syntyi levottomuuksia, jolla oli kauaskantoisia seurauksia aina Suomeen saakka.

Mannerheim kuitenkin kunnostautui taisteiluissa ja hänet ylennettiin everstiksi Mukdenin taistelussa osoittamansa urhoollisuuden vuoksi. Japanin sodasta palattuaan Mannerheim osallistui aatelisen sukunsa edustajana Suomen viimeisille säätyvaltiopäiville ja tuli tunnetuksi Suomen valtaa pitävien keskuudessa.

Jo Japanin ja Venäjän välisen sodan aikana Mannerheim alkoi suunnitella pitkää sotilaallis-tieteellistä retkeä Aasiaan, muiden sen ajan tutkimusmatkailijoiden innoittamana.

Retki toteutui ja ratsain suoritettava retki aloi Turkmenistanista lokakuussa 1906. Retki suuntautui lähes kokonaan Kiinaan kuuluville tuntemattomille alueille.

Kahden avustajansa kanssa Mannerheim kartoitti näitä pääosin asumattomia vuoristoseutuja ja toi arvokasta tiedustelutietoa. Mannerheim keräsi merkittävää etnograafista aineistoa ja osoitti merkittävää tieteellistä lahjakkuutta.

Tutkimusretken jälkeen Mannerheimin pitkäaikainen unelma toteutui vuonna 1909 ja hän sai kaartinrykmentinkomentajan aseman. Mannerheimin johtama rykmentti sijaitsi Puolan maalaiskylässä.

Mannerheim komensi rykmenttiä vain vuoden ajan, mutta hänen onnistui tekemään siitä yhden sotilaspiirin parhaista rykmenteistä. Vuonna 1910 Mennerheim siirrettiin Varsovaan Keisarin kaartinulaanirykmentin komentajaksi. Seuraavana vuonna hänet ylennettiin kenraalimajuriksi.

Heti seuraavana vuonna Mannerheimt nimettiin keisarin seurueen jäseneksi. Kyseessä oli tuohon aikaan todella merkittävä kunnianosoitus ja se oikeutti Mannerheimin pääsyn itse keisari Nikolai toisen puheille.

24.12.1913 kenraalimajuri Mannerheim määrättiin Erillisen kaartin ratsuväkiprikaatin komentajaksi Varsovaan.

Mannerheimin Varsovassa viettämä aika oli onnellista ja siellä ollessaan hän kiintyi syvästi ruhtinatar Marie Lubomirskaan.

Elokuussa 1914 alkoi kuitenkin ensimmäinen maailmansota. Mannerheimin ruhtinattarelle kirjoittamat kirjeet rintamalta ovat suurimmaksi osaksi säilyneet ja ne on myöhemmin julkaistu. Kirjeet valoittavat Mannerheimin elämää ja ajatuksia.

Mannerheim vietti Ensimmäisen maailmansodan vuodet pääosin Itävalta-Unkarin vastaisilla rintamilla sekä Romaniassa. Nämä vuodet olivat Mannerheimille raskaat niin henkisesti kuin fyysisestikkin. Vaikeudet rintamalla kuitenkin palkittiin, sillä 18.12.1914 Mannerheim sai urhoollisuudesta pitkään kaipaamansa Yrjön ristin.

Valkoisten ylipäällikkö Mannerheim

Ensimmäinen maailmansota ei ollut Venäjälle voitokas. Huonosti varustellun ja johdetun armeijan saksalaisille kärsimät valtavat tappiot aiheuttivat Venäjän hallinnolle ongelmia.

Lopulta Venäjällä tapahtui helmikuussa 1917 vallankumous, jossa valta siirrettiin väliaikaiselle hallitukselle. Tilanne ei rauhoittunut ja lopulta lokakuun vallankumouksessa valta siirtyi Bolševikeille.

Vallankumoukset Venäjällä vaikuttivat merkittävästi myös Suomeen. Lopulta Suomi itsenäistyi 6.12.1917. Heti tämän jälkeen Suomen senaatti ryhtyi riisumaan aseista ja karkottamaan venäläisiä joukkoja. Senaatin tehtäväksi tuli muodostaa kiireessä järjestysjoukkoja, jotka syntyivät suojeluskuntien pohjalta.

Tämä tiesi Mannerheimille töitä Suomesta. Tammikuussa 1918 P. E. Svinhufvudin johtama porvarillinen senaatti valitsi Mannerheimin järjestysjoukkojen ylipäälliköksi. Mannerheim arvioitiin tuolloin sopivimmaksi monista Venäjän armeijassa toimineista tai toimivista suomalaissyntyisistä kenraaleista.

Lopulta Suomen ajauduttua sisällissotaan Mannerheim toimi valkoisten ylipäällikkönä.

Mä en ole vielä käsitellyt mun kanavallani Suomen sisällissotaa, mutta sellainen video on ehdottomasti tulossa. Jos sulla on jotain tähän aiheeseen liittyviä toiveita tai ehdotuksia niin kerro ne ihmeessä tuolla kommenttikentässä.

Sisällissodassa Mannerheim otti Senaatin suunniteleman vieraiden sotajoukkojen apuun kutsumiseen täysin kielteisen kannan. Mannerheim olisi halunnut viedä sodan loppuun valkoisten omin voimin.

Näin ei kuitenkaan käynyt ja punaisia paenneet hallituksen jäsenet eli niin kutsuttu Vaasan senaatti pyysi apua Saksan keisarikunnalta.

Toukokuun 16. päivänä järjestettiin Helsingissä suuri valkoisten voitonparaati. Valkoinen kenraali Mannerheim halusi näyttää Helsingin vallanneiden saksalaisille, että hän komensi Suomen asevoimia.

No hallitus hyväksyi kuitenkin lopulta saksalaisten puuttumisen Suomen armeijan järjestelyihin ja tämä sai Mannerheimin katkeroitumaan. Mannerherim ei enää halunnut jatkaa ylipäällikkönä ja lopulta hallitus myönsi hänelle eron 31.5.1918.

Heti tämän jälkeen, ensimmäinen päivä kesäkuuta Mannerheim matkusti ulkomaille.

Tappio ensimmäisessä maaimansodassa sytytti Saksassa vallankumouksen, jonka seurauksena Saksan keisari Vilhelm II joutui luopumaan kruunusta 9.11.1918. Pian tämän jälkeen Saksa julistettiin tasavallaksi.

Tämä romutti myös ajatukset siitä, että Suomesta olisi tullut kuningaskunta.

Suomi tarvitsi jälleen Mannerheimia ja Svinhufvud lähetti Mannerheimille 17. marraskuuta sähkeen, jossa Paasikiven hallitus pyysi Mannerheimia Suomen valtionhoitajaksi. Mannerheim myös suostui tähän pyyntöön.

Mannerheim pistikin heti tuulemaan ja onnistui neuvottelemaan Suomelle suuren elintarvikelähetyksen. Tämä oli äärimmäisen tärkeää ja elintarvikelähetys pelasti Suomen uhkaavalta nälkäkatastrofilta.

Mannerheim onnistui myös vahvistamaan Suomen suveriniteettiä ja kevään 1919 kuluessa hän sai Ison-Britannian ja Yhdysvallat tunnustamaan Suomen itsenäisyyden ja Ranskan uudistamaan jo kerran myöntämänsä ja sitten pidättämänsä tunnustuksen.

Mannerheim olisi halunnut Suomen myös osallistuvan valkoisten venäläisten joukkojen pyrkimykseen valloittaa Pietari. Onnistuessaan tämä olisi hyvin todennäköisesti johtanut bolshevikkihallituksen kukistumiseen.

Hyökkäyssuunnitelmat kariutuivat kesällä 1919 vahvistettuun uuteen hallitusmuotoon, jossa Suomen presidentti ei enää voinut julistaa sotaa yksin

Suomen valtionjohtajan pestissä Mannerheim ehti toimia puolen vuoden ajan. Heinäkuussa hän kuitenkin hävisi presidentinvaalin K. J. Ståhlbergille äänin 143-50.

Tämä ei sinänsä ollut mitenkään yllättävää, sillä tuolloin sosialidemokraatit eivät halunneet presidentiksi sisällissodan voittanutta valkoista kenraalia.

Mannerheimin valtionhoitajakaudesta jäivät hallitusmuodon ja ulkomaisten itsenäisyydentunnustusten ohella muistuttamaan hänen perustamansa pysyvä Suomen Valkoisen Ruusun sotilas- ja siviiliansioritarikunta.

Punainen risti ja Mannerheimin lastensuojeluliitto

Tappio vaaleissa sai Mannerheimin vetäytymään päivänpolitiikasta. Hänelle kerättiin huomattava kansalaislahja, joka turvasi Mannerheimille toimeentulon. Hän vuokrasi kaivopuistosta Fazer-suvun omistaman huvilan ja korjautti sen omiin tarpeisiinsa sopivaksi.

1920-luvulla Mannerheim omisti paljon ajastaan Suomen Punaiselle ristille ja vuonna 1920 perustamalleen Mannerheimin lastensuojeluliitolle.

Näillä toimillaan mannerheim pyrki toimissaan eheyttämään sisällissodan kahtiajakaman Suomen kansakunnan. Mannerheim myös matkusteli paljon ulkomailla ja piti tiiviisti yhteyksiä poliittisiin ja diplomaattisiin piireihin. Näistä suhteista oli Suomelle myöhemmin merkittävästi hyötyä.

Mannerheim ei kuitenkaan onnistunut toimillaan täysin poistaa suomesta kahtiajakautunutta ilmapiiriä. Oikeistoradikalismi ja Lapuan liike nostivat päätään. Eräät oikeistoradikaaliset piirit toivoivat Mannerheimin ryhtyvän jopa sotilasdiktaattoriksi.

Mannerheim suhtautui kuitenkin varsin pidättyväisesti Lapuan liikkeeseen, eikä antanut mitään sitoumuksia. Hän kuitenkin seurasi tiiviisti mitä Suomessa tapahtui ja varautui myös siihen vaihtoehtoon, että lapualaiset saisivat lopulta vallan Suomessa.

2.3.1931 Pehr Evind Svinhufvudista tuli Suomen presidentti. Hän sitoi Mannerheimin jälleen osaksi Suomen valtiojärjestelmää, nimittämällä hänet puolustusneuvoston puheenjohtajaksi ja sodanaikaiseksi armeijan ylipäälliköksi. Mannerheim sai sotamarsalkan arvon vuonna 1933.

Ylipäällikkyys toisen maailmansodan aikana

Mannerheim oli koko 1930-luvun ajan pitänyt yllä hyviä suhteita Ruotsiin ja Iso-Britanniaan. Lisäksi hän oli pitänyt Saksan-suhteita yllä metsästysretkille marsalkka Hermann Göringin kanssa.

Mannerheimin varusteluvaatimuksista huolimatta Suomen armeija oli syksyllä 1939 huonosti varustettu. Suomessa elettiin tuolloin erityisen kireitä aikoja Hitler ja Stalin olivat olivat hämmästyttäneet maailmaa solmimalla keskenään hyökkäämättömyyssopimuksen ja Neuvostoliitto esitti Suomelle ankaria aluevaatimuksia.

Mä en tällä videolla käy kovinkaan tarkkaan läpi Talvisodan ja Jatkosodan tapahtumia. Jos nämä kiinnostaa sua enemmän, niin oon tehnyt molemmista videon. Itseasiassa jatkosodasta on kaksi videota ja Talvisodan legendasta, tarkka-ampuja Simo Häyhästä on lisäksi yksi video.

Mannerheimin ponnisteluista huolimatta, Suomi ajautui sotaan Neuvostoliiton kanssa ja Mannerheim otti vastsaan 30.11.1939 ylipäällikön tehtävän ja perusti päämajansa Mikkeliin.

Talvisodan, sen jälkeisen sittemmin välirauhaksi kutsutun ajan ja uuden, 25.6.1941 puhjenneen jatkosodan ajan Mannerheim oli jäsenenä siinä neljän tai viiden henkilön ryhmässä, joka tosiasiallisesti johti Suomea.

Muita jäseniä olivat 1940 presidentiksi tullut Risto Ryti, pääministerit J. W. Rangell ja Edwin Linkomies sekä ulkoministerit Väinö Tanner, Rolf Witting ja Henrik Ramsay. Lisäksi sodan tosiallisiin johtajiin kuului koko sodan ajan puolustusministerinä ollut jalkaväenkenraali Rudolf Walden.

Mannerheim oli sotien aikana arvovaltainen johtaja. Hän piti johdossaan päämajan kenraalit ja rintamakomentajat sekä hallituksen jäsenet. Hänen toimillaan oli myös merkitystä siihen, että Suomen sisällä vallinneet ristiriidat vähenivät.

Mannerheim oli Suomen johtajista se, joka kaikista ponnekkaimmin vaati Suomen poliittisen ja sotilaallisen itsenäisyyden muodollista ja asiallista kunnioittamista. Mannerheimia kunnoitti myös Adolf Hitler, joka vieraili kesäkuussa 1942 Suomessa onnittelemassa Mannerheimia tämän 75-vuotispäivän johdoasta.

Tosin tämä ei ollut ainoa syy Hitlerin Suomen vierailulle. Hitler halusi myös osoittaa, että saksalaiset taistelivat myös demokraattisen maan, kuten Suomen rinnalla.

Mannerheimin käytöstä Hitlerin vierailun yhteydessä on pidetty esikuvallisena kohteliaisuuden ja samalla omasta arvovallasta kiinnipitämisen yhdistelmänä.

Mannerheim pysyi ylipäällikönä aina 31.12.1944 asti. Suurimman osan sodasta hän oleskeli Mikkelissä ja työskenteli, terveyongelmista huolimattaan herkeämättä koko sotien ajan. Näin Mannerheim toimi niin armeijan kuin koko Suomen kansankin esimerkkinä.

Suomessa myös korostettiin sotien aikana Mannerheimia ja hänen esimerkkiään monin eri tavoin. Marsalkka sai oman postimerkin ja hänen syntymäpäiväkseen nimettiin lukuisiin Suomen kaupunkeihin hänen nimeään kantava katu.

Tämän lisäksi Vapaudenristin ritarikuntaan perustettiin erityisen urhollisuuden merkiksi Mannerheim-risti.

Presidentti Mannerheim

Ainoastaan Marsalkka MAnnerheimilla oli riittävästi arvovaltaa Suomen irroittamiseksi sodasta. Neuvostoliitto ei tuolloin ollut valmis rauhanneuvotteluihin presidentti Risto Rytin ja hänen muodostaman hallituksen kanssa.

Mannerheimilla oli korvaamattoman arvokkaat suhteet Neuvostoliittoon ja Saksaan. Lisäksi Suomessa häneen luottivat niin armeija, poliitikot kuin tavallinen kansakin.

Eduskunta joutuikin valmistelemaan kolmessa päivässä poikkeuslain, jonka nojalla Mannerheim valittiin presidentiksi 4.8.1944.

Saksassa havahduttiin siihen, että edellisen presidentin Risto Rytin tekemä sopimus Von Ribbetropin kanssa ei enää pitänyt. Tuossa sopimuksessa oli sovittu, että Saksa toimittaisi aseapua Suomeen, joka lupautui olla solmimatta erillisrauhaa Neuvostoliiton kanssa.

Presidentti Ryti teki tuon sopimuksen omissa nimissään eikä varsinaista valtiosopimusta tehty.

Mannerheim keskittyi presidenttinä hoitamaan suuria linjoja. Hän toimi itsenäisyyden takuumiehenä ja jätti laajemmat poliittiset tehtävät hallitukselle. Erityisen merkittävään rooliin nousi marraskuussa 1944 pääministeriksi noussut J.K. Paasikivi.

Maaliskuussa 1946 Mannerheim katsoi, että hän oli täyttänyt tehtävänsä presidenttinä ja terveydellisiin syihin vedoten luopui presidentin virastaan. Tämän jälkeen hän ei enää osallistunut valtiolliseen toimintaan tai politiikkaan.

Mannerheimin perintö Suomen kansalle

Mannerheim oli presidentin virastaan luopuessaan jo vanha mies. Hän vetäytyi yksityisyyteen, eikä viihtynyt enää julkisuudessa. Viimeiseksi tehtäväkseen Mannerheimille jäi omien muistelmien kirjoittaminen.

Viimeiset vuotensa Mannerheim vietti pääosin lepokodissa Valmontissa. Paikka sijaitsi Sveitsissä Montreaux’n kaupungin yläpuolella.

Varhain tammikuisena sunnuntaina-aamuna 1951 Suomen kansa sai kuolinsanoman. Kuolema koitti Mannerheimille samoihin aikoihin, kun hän oli 33 vuotta aiemmin 1918 riisunut aseista maamme venäläiset varuskunnat.

Mannerheimin hautajaiset järjestettiin 4.2.1951. Tuolloin Helsingissä nähtiin surujuhla, jollaista ei oltu aikaisemmin nähty. Eikä hyvin todennäköisesti tulla näkemään myöskään tulevaisuudessa.

Kadut täyttyivät tuolloin ihmisistä, joista useimpien kasvoilla kimmelsi kyyneleet. Mannerheimin arkkua kuljettiin tykkilaverilla hänen kenraaliensa kulkiessa johtajansa rinnalla.

Hautajaisissa oli läsnä myös Mannerheimille hyvin tärkeät ratsuväen perinteet. Hänen viimeiseksi jäänyt hevosensa Kate oli tuolloin tiineenä. Hevonen kuitenkin tuotiin hetkeksi kulkemaan isäntänsä arkun takana.

Mannerheimin on edelleen läsnä suomalaisessa yhteiskunnassa niin katujen nimissä kuin ratsastajapatsaissa. Itse olen nuoresta pojasta asti vieraillut Tampereen Leinolassa sijaitsevan kuvanveistäjä Evert Porilan tekemän noin kolme metriä korkuisen Mannerheimin prossipatsaan luona.

Mannerheim herättää nykypäivänä myös negatiivisia tunteita. Tästä hyvänä esimerkkinä on Oulun yliopiston sosiologian professori Vesa Puurosen näkemykset.

Puuronen oli esimerkiksi lähettänyt opiskelijoilleen viestin, jossa toivoi, että Mannerheimin kuva poistettaisiin opiskelijoiden kokoontumishuoneen seinältä.

Kirjeessään Puuronen kritisoi Mannerheimia mm. tämän talvisodan jälkeen antamastaan päiväkäskystä, jossa kutsui venäläisiä vieraaksi roduksi.

Puurosen mukaan Mannerheim oli Valkoisen armeijan ylipäällikkönä päävastuussa valkoisten ottamien vankien huonosta kohtelusta ja teloittamisesta.

No tässähän on, ainakin mun mielestä, kyse hyvin mustavalkoisesta tulkinnasta, joka heijastelee sosiologi Puurosen vasemmistolaisia näkemyksiä.

Täytyy muistaa, että esimerkiksi Rotu-sanalla oli 1930-luvulla tyystin erilainen merkitys kun sillä on nykyisin. Esimerkiksi Suomen heimoista puhuttiin eri rotuina ilman loukkaavaa tarkoitusta.

Mä en henkilökohtaisesti arvosta ketään muuta suomalaista yhtä paljon kuin Mannerheimia. Lisäksi Mannerheimin muotokuva saa edelleen roikkua mökin seinällä!

Tämä video on hyvä lopettaa Englatilaisen sotamarsalkka Edmun Ironsiden Mannerheimille osoittamiin muistosanoihin.

Muistan suoran ryhdin, teräväjuonteiset kasvot ja vakaat läpitunkevat silmät. Hän oli kuin terästä. Joka Tuuma sotilasta. Hän ei koskaan rikkonut sanaansa. Mikään ei häntä pelottanut. Me englantilaiset sotilaat muistamme hänet miehenä, joillainen jokainen meistä olisi halunnut olla vaaran hetkellä.

Millaisia tuntemuksia Mannerheim sussa herättää? Jaa ajatuksesi kommenteissa! Olisi mielenkiintoista myös kuulla, miten Suomen sisällissodan perintö vaikuttaa sun näkemyksiin!