My Lain verilöyly
Miten tavallisista sotilaista tulee murhaajia, jotka kykenevät kohdistamaan iskunsa myös siviilejä kohtaan? Tätä kysymystä joutuivat amerikkalaiset pohtimaan, kun My Lain kylän tapahtumat 16.3.1968 tulivat julkisuuteen?
Tämä video kertoo tuosta My Lain kylän hirvittävistä tapahtumista ja siitä, mikä merkitys sillä oli koko Vietnamin sodan lopputuloksen kannalta.
Voit katsoa artikkelin myös videomuodossa!
Kohteena Vietkong-sissit
Tapahtumat lähtivät liikkeelle kun Yhdysvaltojen armeijan Kapteeni Ernest Medinan johtama Charlie- eli C-komppania sai käskyn edellisenä iltana, 15.3.1968, etsiä Vietkongin sissejä ja heidän aseitaan Song Myn hallintoalueelta Etelä-Vietnamissa.
Amerikkalaiset kutsuivat tätä aluetta hieman erikoisesti ”Pinkvilleksi”. Tämä johtui siitä että kyseinen alue oli merkitty jenkkien sotilaskarttoihin vaaleanpunaisella.
Yhdysvaltojen sotilastiedustelu oli saanut tietoja, jonka mukaan Vietkongin 48. pataljoona piileskeli Song Myn hallintoalueella olevassa Tu Chungin kylässä, jota amerikkalaiset kutsuivat My Laiksi.
Kyseinen Charlie-komppania oli taistellut jo aikaisemminkin PinkVillen alueella. Taistelut eivät olleet menneet amerikkalaisten kannalta kovinkaan hyvin ja sotilaat olivat kärsineet raskaita tappioita alueella olevien Vietkongin kylvämien miinojen vuoksi! Lisäksi Vietkong-sissien taistelutahto oli yllättänyt amerikkalaiset!
Tämä oli osaltaan syynä siihen, että kun Willian Calleyn johtama joukkue lähestyi My Lain kylää he olivat jo valmiiksi erittäin kiihtyneessä ja agressiivisessa mielentilassa. Tätä lisäsi myös se, että kapteeni Medina oli ennen operaatiota suoritetussa käskynjaossa lietsonut kostohenkeä. Hän oli sanonut, että nyt amerikkalaisilla sotilailla oli mahdollisuus kostaa heidän asetoveriensa kuolema.
Medina painotti, että My Lain kylästä ei saa jättää jäljelle mitään. Tämä tarkoitti sitä, että alue piti puhdistaa kaikista ihmisistä ja eläimistä. Yhtään ruohonkorttakaan ei saanut jättää pystyyn!
Kapteeni Media ei kuitenkaan käskenyt tappamaan aseettomia miehiä, naisia, lapsia tai vanhuksia. Hänen mukaansa vihollinen piti kohdata taistelussa. Kuten myöhemmin saatte huomata, näin ei kuitenkaan tapahtunut!
My Lain kylästä ei löydy Vietkong SIssejä
Seuraavan päivän aamuna kello kahdeksalta, ensimmäiset amerikkalaiset helikopterit laskeutuivat parin sadan metrin päähän My Lain kylästä. Helikoptereista jalkautuneet sotilaat marssivat kylään ja alkoivat kiertää talosta taloon ja kerätä ihmiset kylän keskellä olevalle pienehkölle aukiolle.
No kuten mä aikaisemmin mainitsin, amerikkalaisten tavoitteena oli tuhota kylässä piileskelleet Vietkong-sissit. Nyt kuitenkin kun Luutnantti William Calleyn miehineen kiersi kylässä he huomasivat, ettei siellä ollut paikalla lainkaan taisteluikäisiä miehiä. Sen sijaan kylässä oli runsaasti vanhuksia, lapsia ja naisia.
No mun järjen mukaan tästä olisi pitänyt tehdä tulkinta, että tiedustelu oli mennyt pieleen ja sissit piileskelivät jossain muualla. Luutnantti Calley teki kutienkin hieman erilaisen tulkinnan. Hän päätteli, että koska kylässä ei ollut paikalla sissejä, he olivat varmasti lähistöllä taistelemassa ja My lain kylä oli kuin olikin heidän tukikohtansa.
My Lain verilöyly
Se, että Vietkong sissejä ei My laista löytynyt, ei saanut amerikkalaisten sotilaiden vihaa laantumaan. NIimpä kylässä olleet siviilit joutuivat amerikkalaisten vihan kohteeksi.
Sotamies Paul Meadlo on kertonut, että luutnantti Calley oli käskenyt keräämkään ihmiset kylän keskellä ja sanonut, että ”tiedät, mitä tehdä heille”. Tämän jälkeen luutnantti poistui hetkeksi paikalta. Palattuaan hän löysi sotamies Meadlen vartioimassa kylän keskelle koottuja siviilejä.
Calley tiedusteli, miksi vangit olivat yhä elossa. Meadle vastasi, että hän oli luullut, ettei luutnantti halunnut tappaa viattomia siviilejä vaan ainoastaan vartioida heitä.
Tähän Calley vastasi jääkylmällä äänellä ”Ei, haluan että he kuolevat”
Samaan aikaan My Lain kylän yläpuolella tiedusteluhelikopterilla kiertelevä lentäjä Hugh Thompson joutui ilmasta käsin todistamaan tätä kauhunäytelmää. Tosin hänellä oli oma osansa siihen, sillä hän pudotti maahan savukranaatteja merkiten näin paikat, jossa hän vielä näki elossa olevia siviilejä.
Thompson ei kuitenkaan voinut hyväksyä sitä, mitä hänen asetoverinsa tekivät. Hän laskeutui miehistöineen helikopterilla keskelle My Lain kylää ja uhkasi avata tulen omia maamiehiään kohtaan, jos nämä eivät lopettaisi silmitöntä väkivaltaa. Hänen pyyntönsä menivät kuitenkin kuin kuuroille korville ja hän meinasi saada itse luodista
Jotain hyvää Thompson kuitenkin onnistui tekemään. Hänen nimittäin onnistui pelastamaan helikopteriinsa noin 15 haavoittunutta Vietnamilaista.
Lopulta My Lain kylässä ei iltapäivään mennessä ollut elossa enää yhtäkään kylän asukasta. Lisäksi kylän kaikki asumukset oli tuhottu ja riisivarastot poltettu. Myös kaikki kylän kotieläimet ammuttiin.
Uhrien lukumäärää ei vielä tänäkään päivänä tiedetä vartasi. Alhaisin arvion mukaan uhriluku oli 347 kun taas korken arvio on jopa 504 ihmistä.
Kun amerikkalaiset sotilaat poistuivat paikalta, My Lain kylä oli muuttunut aavemaisen hiljaiseksi, savuavaksi aavekyläksi, jossa ei liikkunut yhtäkään elossa olevaa Vietnamilaista ihmistä.
Peittely-yritykset
Vaikka tieto tapahtuneesta levisi nopeasti virkaportaita pitkin ylöspäin, My Lain todelliset tapahtumat salattiin pitkään. Lentäjä Hugh Thompson yritti tehdä komentoteitse virallisen valituksen, mutta siihen ei reagoitu millään tavalla!
Armeijan johto siis yritti painaa tapahtumat härskisti villaisella ja totesi, että minkäänlaista tutkintaa tapauksen tiimoilta ei tultaisi suorittamaan. Heidän mukaansa mitään perusteita tutkinalle ei ollut.
Virallinen tieto, mikä Yhdysvaltojen armeija antoi oli se, että My Lain verilöyly oli voitettu taistelu, jossa sai surmansa 128 vihollissoitlasta.
Ei oikeastaan ole mikään ihme, että virallista tietoa ei haluttu päästää julkisuuteen. Vietnamin sodan tapahtumia seurattiin herkeämättä yhdysvaltojen lisäksi ympäri maailmaa. Sodan vastustus oli noussut koko ajan, eikä tämän kaltaisen hirmuteon julkituleminen olisi ainakaan hiljentänyt sodan vastaisia mielenosoituksia.
Helikopterilentäjä Ronald Ridenhour päättää selvittää totuuden
Onneksi kaikki sotilaat eivät todellakaan olleet ylpeitä teostaan. Eräs heistä oli Ronald Ridenhour, joka palveli Vietnamin sodassa helikopterilentäjänä.
Hän ei itse ollut osallisena My Lain verilöylyyn ja kuuli tapahtumista vasta pari kuukautta myöhemmin! Kunniallisena sotilaana hän päätti ruveta tutkimaan tapahtumia. Eräänä iltana hän istui erään My Laissa olleen taistelin kanssa.
Oluen nauttimisen lomassa tämä taistelija kertoi Ridenhourille, miten tapahtumat My Laissa olivat menneet. Tämä tietysti järkytti Ridenhouria ja hän alkoi kiivaasti etsiä myös muita haastateltavia.
Monet hänen haastattelimista sotilaista perustelivat tekoaan sillä, että he surmasivat ainoastaan jo haavoittuneita ihmisiä. Tämä oli tietysti heidän kertomuksissaan laupuden teko, sillä näin ihmiset pääsisivät kärsimyksistään. Monet kertoivat myös kokeneensa voimakasta painostusta johtajien taholta.
Joukossa oli tietysti myös sotilaita, jotka olivat ylpeitä voitostaan My Lain kylässä.
My Lain verilöyly ei suinkaan ollut ainoa tämänkaltainen sotatoimi, mitä Yhdysvallat suoritti Vietnamin sodassa. My laista teki kuitenkin erilaisen se, että mukana oli koko ajan valokuvaaja Ronald Haeber, jonka tarkoituksena oli dokumentoida Vietkongin vastainen taistelu.
No mitään tällaista taistelua ei tietenkään ollut ja lopulta Haeber luovutti kuvat kopterilentäjä Ridenhourille.
Ridenhourin oli nyt täysin tietoinen, mitä My laissa oli tapahtunut. Viralliset asiakirjat kuitenkin puuttuivat. Hän oli kyllä saanut käsiinsä Ernest Medinan raportin tapahtumista, mutta siinä ei mainittu mitään siviiliuhreista. Tämä oli siis räikeässä ristiriidassa niiden paikalla olleiden sotilaiden haastatteluiden kanssa, joita RIdenhour oli käynyt.
Kuvat My Lain verilöylystä lehtien etusivuilla
Kun Ridenhour palasi sodan jälkeen takaisin Yhdysvaltoihin hän kirjoitti kirjeen tutkimuksistaan. Tämän jälkeen hän lähetti kirjeen lukuisille Yhdysvaltojen johtaville poliitikoille
Kirjeen sai myös Yhdysvaltojen tuore preisdentti Richard Nixon, joka ei kuitenkaan monien muiden tavoin reagoinut kirjeeseen millään tavalla. Eräs kongressiedustaja, Morris Udall alkoi kuitenkin painostaa Yhdysvaltain puolustusministeriöitä tutkimaan, mitä My laissa todella tapahtui.
Kesällä 1969 My lain Charlie-komppanan 1. joukkuueen johtaja luutnantti William Calley kutsuttiin takaisin yhdysvaltoihin! Syytä tähän ei kerrottu ja William Calley elätteli toiveita saada palkinto hyvästä sotamenestyksestä.
Näin ei kuitenkaan ihan käynyt, sillä Calley pidätettiin ja häntä vastaan nostettiin syyte vietnamilaisten siviilien murhasta.
Hieman tämän jälkeen myös lehdistö sai haltuunsa karmeat kuvat ja raportit My Lain tapahtumista. Nämä järkyttivät syvästi ihmisiä eri puolilla maailmaa, mutta erityisen raskasta luettavaa se Yhdysvaltain kansalaisille, jotka eivät voineet ymmärtää miten heidän omat sotilaansa pystyivät tekemään tämän kaltaisia hirmutekoja.
My lain tapahtumien tultua julkisuuteen, sodanvastaisuus Amerikassa nousi ihan uusiin mittasuhteisiin, eikä kovinkaan moni enää uskonut, että Vietnamin sodalle saataisiin amerikkalaisten kannalta kunniakas päätös.
Aktivistit painostivat nyt rajusti Yhdysvaltojen puolustusministeriöitä ottamaan vastuu tapahtumista. Tämä ei ollut helppo tehtävä, sillä tähän asti puolustusministeriö oli kiistänyt kaikki syytteet.
Nyt kuitenkin raakalaismaiset kuvat olivat lehtien sivuilla, eikä Yhdysvaltain puolustusministeriöllä ollut enää mitään mahdollisuutta kiistää tapahtumien kulkua.
Oikeudenkäynti
Marraskuussa 1969 Yhdysvalloissa aloitettiin virallinen tutkinta kenraali William R. Peersin johdolla. Tapauksen tiimoilta kuultiin yli 400 todistajaa ja tapauksesta laadittiin yli 20 000 sivuinen raportti, jossa käsiteltiin My lain tapahtumia ja armeijan yrityksiä peitellä niitä.
Aika karmeaa oli se, että luutnantti Calley ei osoittanut mitään katumusta tapahtuman johdosta ja ilmoitti etteivät sotilaat olleet My laissa tappamassa ihmisiä vaan ainoastaan kitkemässä kommunismia maailman kartalta. Ihmisiä hän nimitti pelkiksi shakkinappuloiksi.
Peersin raportti valmistui maaliskuussa 1970. Sen tulos oli, että Charlie-komppanian 1. joukkueen sotilaat olivat surmanneet vähintään 175–200 vietnamilaista miestä, naista ja lasta, joista kolme tai neljä todennäköisesti kuului Vietkongiin.
Tutkinta johti lopulta maalikuussa 1971 oikeudenkäyntiin, jossa 14 sotilasta istui syytetyn penkillään. Valamiehistö teki parin viikon kuluttua päätöksensä. Näistä 14 sotilaasta ainoastaan yksi todettiin syylliseksi 22 joukkomurhaan. Tämä syytteen saanut henkilö oli luutnantti William Calley. Muiden osalta vakavimmat syytteet kaatuivat ja esimerkiksi Komppanian päällikkö Ernest Medinan syytteet lieventyivät lopulta tahattomaksi tapoksi.
Lopulta Medina vapautettiin, sillä valamiehistö katsoi, ettei hän voinut tietää, mitä hänen sotilaansa tekivät My Lain kylässä. Medinan katsottiin kuitenkin syyllistyneen virkavirheeseen ja hänet erotettiin armeijasta.
Luutnantti Calley kuitenkin sai elinkautisen, joka aiheutti valtavaa vastarintaa ympäri yhdysvaltoja. Sodan puolustajat olivat sitä mieltä, että Calley suoritti vaan velvollisuuttaan. Vastustajat puolestaan eivät voineet hyväksyä, etteivät Yhdysvaltojen hallituksen korkeat henkilöt joutuneet mihinkään vastuuseen My lain tapahtumista.
No mitä luulette, joutuiko WIlliam Calley koskaan vankilaan? No ei joutunut, sillä presidentti Nixon määräsi hänet kotiarestiin Fort Benningiin Georgiaan. Hän ei myöskään joutunut olemaan loppueläämsä arestissa, sillä hänet armahdettiin vuonna 1974. Tuolloin Calley oli ”istunut” tuomiotaan ainoastaan kolme vuotta.
Lähteitä ja tutkittavaa
https://fi.wikipedia.org/wiki/Mỹ_Lain_verilöyly
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005606419.html
https://en.wikipedia.org/wiki/Mỹ_Lai_massacre
https://www.history.com/topics/vietnam-war/my-lai-massacre-1
https://www.history.com/topics/vietnam-war/my-lai-massacre-1