14. huhti 2022 6 min read

Natsien salainen ydinaseohjelma

Natsi-Saksan ydinohjelma on yksi tosien maailmansodan tärkeimmistä ja mielenkiintoisimmista sivuhaaroista. Ajatus siitä, että Hitler olisi saanut käsiinsä ydinaseen herätti valtavasti pelkoa ympäri maailmaa. Esimerkiksi brittien pääministeri Winston Churchill pelkäsi Saksan räjäyttävän ydinaseen Lontoon yläpuolella.

Me tiedämme, että eräs merkittävätekijä toisen maailmansodan päättymisessä oli Yhdysvaltojen pudottamat atomipommit sekä Hiroshimaan, että Nagasakiin.

Kun Hitleriin käsissä olevaan ydinaseeseen yhdistetään hänen pyrkimyksensä lopullisen maailmanvallan saavuttamiseen, niin käsillä on jotain todella kuumottavaa.

Historia olisi varmasti kirjoitettu eri tavalla ja eläisimme nykyään hyvin erilaisessa maailmassa.

Voit katsoa artikkelin myös videomuodossa:

Saksan ydinohjelma oli edellä kilpailijoitaan

1930-luvun lopulla huoli Saksan ydinohjelmasta kasvoi toden teolla. Eräs merkittävimmistä pelon aiheuttajista oli se, että saksalaiset onnistuivat ensimmäisenä maailmassa halkaisemaan atomin ja kehittämään keinotekoisen fissioreaktion.

Saksalaiset tiedemiehet Otto Hahn ja Fritz Strassmann havaitsivat ensimmäiseniä vuonna 1939, että uraanin pommittaminen neutroneilla tuottaa Barium nimistä alkuainetta. Tämän havainnon perusteella Lise Meitner ja Otto Frisch esittivät samana vuonna, että uraaniydin halkeaa kahteen lähes yhtä suureen osaan.

Otto Hahn onnistui hajottamaan Uraanin (fissioreaktio)

Lisa Meitner kertoi Hahnin ja Strassmannin kokeista myös tanskalaiselle atomitutkija Niels Bohrille, joka oli juuri lähdössä Yhdysvaltoihin esitelmöimään George Washington-yliopistossa pidettävään teoreettisen fysiikan konferenssiin.

Bohr piti puheensa Yhdysvalloissa 26.tammikuuta 1939, jossa hän kertoi myös Hahnin ja Strassmannin kokeesta. Jo ennen hänen puheenvuoronsa päättymistä ensimmäiset yhdysvaltalaiset fyysikot ryntäsivät salista laboratorioihinsa yrittääkseen toistaa Hahnin kokeen.

Joka tapauksessa Otto Hahnin ja Friz Strassmannin havainnot herättivät luonnollisesti suurta huolta liittoutuneiden puolella. Vaikutti siltä, että Saksa oli ydintutkimuksissa jopa useamman vuoden kilpailijoitaan edellä.

Olen pohtinut myös kysymystä, mitä jos Hitler ja Natsit olisivat voittaneet toisen maailmansodan:

Saksalla oli käytössä tärkeitä resursseja

Natsi-Saksa miehitti Tšekkoslovakian jo ennen toisen maailmansodan alkua 14.-15.3.1939. Tämä oli merkittävää myös Saksan ydinaseohjelman kannalta, sillä Tšekkoslovakian vuoristosta löytyi Euroopan ainoa uraanikaivos.

Liittoutuneiden huoli kasvoi entisestään, kun kansallissosialistisen Saksan asevoimat Wehrmacht otti haltuunsa Puolan ja myöhemmin Tanskan ja Norjan. Erityistä huolta liittoutuneet kantoivat Norjan miehityksestä sillä silloin Natsien haltuun jäi Euroopan ainoa raskasvesitehdas.

Tämä oli merkittävää, sillä raskaan veden tuotannolla oli suuri merkitys saksalaisten ydintutkimukselle.

Raskas vesi on raskaan vedyn deuterium-isotoopin ja hapen yhdiste eli dideuteriumoksidi. Ydintutkimuksessa raskasta vettä käytetään mm. hidastimena luonnonuraanilla toimivissa ydinreaktoreissa

Tämän lisäksi matkalla Norjaan, saksalaiset miehittivät myös Kööpenhaminen teoreettisen fysiikan laitoksen, jonka avainhenkilöihin kuului edellä mainittu Nils Bohr. Bohr oli tunnettu siitä, että oli saanut selville atomin rakenteen 1920 luvun alussa.

Kuin kirsikkana kakun päälle, Belgian valloituksen yhteydessä Saksalaisten haltuun päätyi silloin maailman suurin Uraanivarasto.

Saksalla oli siis 1940-luvun alussa käytössään valtavat määrät Uraania, raskasvesitehdas sekä alan parhaat tiedemiehet ja insinöörit. Myöskään rahaa ydintutkimukseen ei puuttunut, sillä Hitlerillä olisi halutessaan ollut käytössään lähes rajattomat resurssit.

Hitler oli myös mieltynyt jättimäisiin, spektaakkelimaisen näyttäviin aseisiin. Tästä hyvänä esimerkkinä oli Saksassa kehitetty maailman suurin tykki, jota kutsuttiin nimellä ”Raskas Gustav”

Se oli 47 metriä pitkä, 12 metriä korkea ja painoi 1 350 tonnia. Sen liikuttelemiseen tarvittiin kaksi vierekkäin kulkevaa junaraidetta.

Myös muita jättimäisiä aseita kehiteltiin, mutta ne jäivät pääosin Saksalaisten insinöörien suunnitelupöydille.

Operaatio piparminttu (Operation Peppermint)

Vuosina 1942-1943 Winston Churchill operaatio piparminttu oli täydessä vauhdissa. Tällöin Englannin suurkaupunkeihin sijoitettiin radioaktiivisen laskeuman torjumiseen erikoistuneita joukkoja. Samalla myös lääkärit saivat koulutusta, miten säteilysairauksista kärsineitä ihmisiä tulisi hoitaa.

Churchillin pelko huipentui vuonna 1943 Saksan kehitettyä Lontoota uhkaavat V2-ohjukset. Kyseessä oli ensimmäinen ballistinen ohjus ja ensimmäinen ihmisen tekemä esine, joka ylitti avaruuden rajana pidetyn niin kutsutun Kármánin rajan, joka on noin 100 km korkeudessa.

Vaikka V2-ohjukset olivatkin nykyisiin ohjuksiin verrattuna melko epätarkoja, niin vuonna 1943 niiden torjumiseen ei juuri ollut keinoja. Churchill pelkäsi, että Natsit lisäisivät näihin ohjuksiin ydinkärjet ja iskisivät britannian kannalta strategisiin kohteisiin.

Pelkoa oli myös Yhdysvalloissa, jossa valmistauduttiin suurkaupungien evakuoimiseen mahdollisen ydiniskun seurauksena. Huolta lisäsi se, että vielä tässä vaiheessa uskottiin, että Saksa oli ydinaseen kehitystyössä ja tutkimuksissa edelleen huomattavasti edellä yhdysvaltoja.

Saksan ydinaseohjelmaa sabotoidaan

Koska Natsien ukosttiin olevan niin paljon edellä ydinteknologiaan liittyvissä asioissa, liittoutuneiden mielessä ainoa varma keino estää Saksan ydinaseisku olisi sabotoida sen ydinaseohjelmaa tavalla tai toisella.

Eräs todella uskalias operaatio oli Norjan raskasvesitehtaalle tehty isku. Jo ydintutkimuksen varhaisessa vaiheessa saksalaiset olivat todenneet, että paras hidastin reaktorissa oli raskas vesi. Ja tähähän oli Norjan Vemorkin raskasvesitehtaalta saatavilla runsaasti.

Britanniassa päätettiinkin, että Vemorkin tehdas pitäisi tuhota. Ensimmäinen kommandoryhmä kuitenkin epäonnistui ja iskussa henkiin jääneet miehet joutuivat pahamaineisen Natsi-Saksan poliittisen turvallisuuspoliisiorganisaatio Gestapon kidutettavaksi ja telotettavaksi.

Lopulta 28 helmikuuta 1943 kymmenen Britanniasta lähetettyä norjalaista kommandosotilasta kuitenkin tunkeutui tiukasti vartioituun Vemorkin raskaan veden laitokseen ja räjäytti sen.

Saksalaiset päättivät siirtää kaiken jäljelle jääneen raskasveden Norjasta Saksaan. Vastarintaliikkeen miehet juonivat salaisen suunnitelman lautan upottamiseksi. 20. helmikuuta 1944 lautalle salakuljetettu ajastimella varustettu pommi räjähti ja upotti aluksen pohjaan keskellä Tinnsjå-järveä.

Juutalaisuus ydinaseohjelman tiellä

Saksan ydinaseohjelmalla oli ongelmia myös maan sisällä.

Eräs Otto Hahnin apulaisista teki merkittävän laskelman; Vain yhdellä kuutiometrillä uraania voitaisiin tuottaa valtavasti energiaa. Tällä energiamääräällä tonni vettä voitaisiin nostaa 27 kilometrin korkeuteen.

Tämän kaltaiset puheet ja laskelmat otettiin tietysti mielenkiinnolla Saksassa vastaan. Myös Saksan armeija kiinnostui asiasta, joka johti siihen, että ydintutkimusta alettiin ohjailla yhä enemmän sotilaalliseen suuntaan.

Oli selvää, että ydinaseen kehittäminen vaatisi vankkumatonta yhteistyötä. Tähän eivät kuitenkaan tutkijat aluksi olleet valmiita, vaan tutkijat jatkoivat omia kokeitaan ympäri maata omissa yliopistoissaan. Saksan armeija vastasi tähän nimittämällä oman asetutkija Kurt Diebnerin perustamaan koelaboratorion armeijan koealueelle.

Lopulta kuitenkin tutkijat havahduivat siihen tosiseikkaan, että heillä tai yksittäisillä yliopistoilla ei ollut tarpeeksi rahaa, asiantuntija ja Uraania.

Natsien hallinnoimassa Saksassa oli kuitenkin yksi merkittävä este tehokkaaseen ydinaseen kehittämiseen. Tämä este olivat Juutalaiset, jotka Natsien noustua valtaan pakenivat sankoin joukoin maasta. Tämä kosketti merkittävästi myös Saksan yliopistomaailmaa, sillä juutalaisilta oli kielletty tutkimus- ja opetustyö.

Tämän seurauksena moni juutalainen huippututkija pakenikin Saksasta yhdysvaltoihin, jossa he osallistuivat atomipommin kehittämiseen yhdessä amerikkalaisten kanssa.

Pian koko ydintutkimus leimattiin Saksassa ”Juutalaiseksi” tieteeksi siitä yksinkertaisesta syystä, että teoriat ydinaseen valmistamiseksi perustuivat juutalaisten tutkijoiden Albert Einsteinin ja Niels Bohrin aikaisempiin ajatuksiin.

Tämän sai kokea myös fysiikan Nobelilla palkittu Werner Heisenberg, jonka teoriat perustuivat Einsteinin ja Bohrin saavutuksiin! Häntä alettiin pilkata ja nimitellä ”valkoiseksi juutalaiseksi”.

Lopulta kuitenkin Heisenbergille taattiin työrauha SS-johtaja Heinrich Himmlerin toimesta Leipzigin yliopistossa.

Myöhemmon Heisenberg kuitenkin nostettiin Saksan pommiohjelman johtajaksi ja nimitettiin Kaiser Wilhelm -instituutin fysiikan osaston johtajaksi.

Yhdysvallat voittivat ydinasekilvan

Suhteellisuusteorian kehittäjä Albert Einstein kirjoitti 2. elokuuta 1939 Yhdysvaltain presidentti Franklin D. Rooseveltille kirjeen, jossa hän kertoi Saksasta kantautuneiden tietojen pohjalta atomipommin rakentamisen olevan mahdollista.

Kuten edellä on mainittu, tämä aiheutti pelkoa ja kauhistutta, mutta se sai myös Yhdysvaltalaiset tutkijat työskentelemään vimmatusti oman ydinaseohjelmansa parissa.

Toisin kuin Saksassa, niin Yhdysvalloissa onnistuttiin rivit kokoamaan nopeasti yhteen ja niin tutkijat ja teollisuus kuin armeijakin työskentelivät yhteistuumin ydinaseprojektin parissa.

Yhdysvallat voitti ydinasekilvan // Shutterstock

Japanin hyökättyä Pearl Harboriin vuonna 1941 Yhdysvallat suuntasi miljardeja ydinpommin kehittämiseen, ja hankkeessa työskenteli 150 000 ihmistä.

Yhdysvalloissa ei myöskään oltu täysin perillä siitä, että Saksan ydinaseohjelma ei edennyt toivotulla tavalla. Niimpä Manhattan-projektin parissa työskenneltiin yötä päivää ja lopulta Yhdysvallat sai kehitettyä atomipommin 2,5 vuodessa.

Manhattan projekti on kokonaisuudessaan hyvin mielenkiintoinen ja ansaitsisi ehdottomasti oman videonsa. Kerro kommenteissa, jos tällainen filmi kiinnostaa.

Kuinka lähellä Hitler oli saada Ydinaseen käyttöönsä?

Kuinka lähellä Natsit lopulta olivat ydinaseen kehittämisessä? Vaikka Saksan tiedemiehet olivat liittoutuneiden tiedemiehiä selvästi edellä 1930-luvun lopussa, niin lopulta Hitlerin Saksa ei ollut kovinkaan lähellä saada ydinasetta valmiiksi.

Vaikka edellä mainitulla iskulla Norjan raskasvesitehtaaseen olisi epäonnistunut, niin Saksa olisi varmasti kohdannut lisää iskuja ja sabotaasia.

Saksalaisilla oli myös toinen merkittävä hidaste ydinaseen kehittämisessä. Natsit nimittäin uskoivat 1940-luvun alussa sodan loppuvan parissa vuodessa ilman ydinasettakin. Tämän takia Hitler ei halunnut ohjata tarpeeksi resursseja Ydinaseen kehittämiseen varsinkaan nopealla aikataululla.

Heisenberg itse kirjoitti sodan jälkeen, että keskeinen syy sille, miksi Saksa ei onnistunut ydinaseen kehityksessä oli yksinkertaisesti se, ettei hankkeen edellyttämää infrastruktuuria ollut mahdollista rakentaa sota-ajan olosuhteissa.

Tämä piti erityisesti paikkansa toisen maailmansodan loppupuolella, kun liittoutuneet pommittivat vimmatusti Saksaa.

Tutkijat ovat myös jälkeen päin spekuloineet sillä, sabotoivatko Saksan omat tiedemiehet projektia. Tiedeyhteisö ei nimittäin ollut sankoin joukoin natsiaatteen kannalla.

Tilanne oli täysin erilainen Yhdysvalloissa, jossa vallitsi vapaa demokratia.