Mystiset Intiaanit

Pohjois-Amerikan alkuperäisväestö pitää sisällään valtavat määrät toinen toistaan mielenkiintoisimpia kulttuureita, tapoja ja elämänkatsomuksia!

Kirjoista ja elokuvista meille on tuttuja ylevät nimet, sulkapäähineet, rauhanpiippu ja toteemipaalut. Intiaani-kulttuuri on kuitenkin paljon muutakin.

Tervetuloa matkalle Pohjois-Amerikan alkuperäisväestön mielenkiintoiseen historiaan ja kulttuuriin!

Intiaani sanan käytöstä

Miten meidän pitäisi puhua intiaaneista? On selvää, että tämän sanan käyttö ei ole nykypäivänä niin yksiselitteinen asia. Mä käytän tässä nyt lähteenä Kielenhuollon tiedotuslehti Kielikellon artikkelia vuodelta 2020.

Sanan Intiaani alkuperästä on erilaisia käsityksiä. Sana intiaani perustuu Kristoffer Kolumbuksen erehdykseen. Etsiessään meritietä Intiaan Kolumbus päätyi vuonna 1492 Bahamasaarille ja luuli saapuneensa päämääräänsä.

Tuohon aikaan Intiaksi kutsuttiin laajaa aluetta Etelä- ja Itä-Aasiassa. Kolumbus myös luonnollisesti kutsui tapaamiaan ihmisiä intialaisiksi, indios.

Toisenlaisen tulkinnan esitti Kirjailija ja ympäristöaktivisti Peter Matthiessen vuonna 1984. Hänen mukaansa nimitys Indios ei johtuisikaan Kolumbuksen erehdyksestä vaan siitä, että Kolumbus kutsui tapaamiaan alkuperäisasukkaita ”Jumalan lapsiksi”, joka on espanjaksi niños de Dios.

Intiaani sanan alkuperästä on erilaisia versioita // Shutterstock

Tästä olisi sitten muotoutunut sana In Dios ja lopulta termi indios. Tätä tosin ei pidetä monissakaan piireissä oikeana selityksenä sanalle, sillä missään Kolumbuksen teksteissä ei esiinny nimitystä niños de Dios.

Suomen Intiaani-sana on todennäköisesti lainattu ruotsin kielen sanasta Indian.

1960-luvulta lähtien, Amerikan alkuperäiskansojen ja kansalaisoikeustaistelun myötä, Indian on alkanut saada kielteisiä merkityksiä ja sen tilalle on tullut erilaisia ilmauksia, kuten Yhdysvalloissa Native Americans ja Kanadassa First Peoples.

Pohjois-Amerikan alkuperäisväestö koostuu lukuisista heimoista ja on muistettava, että kaikki nämä nimitykset ovat muiden kuin alkuperäiskansojen itsensä keksimiä, eivätkö he itse käytä itsestään ensisijaisesti tällaisia nimityksiä.

Esimerkiksi Yhdysvalloissa ja Kanadassa elävät alkuperäisväestöt pitävät jakoa Yhdysvaltojen ja Kanadan välillä täysin keinotekoisena. Tänäkin päivänä alkuperäiskansat kokevat olevansa identiteetiltään ensisijaisesti oman kansansa jäseniä ja vasta sen jälkeen ”alkuperäisväestöä”.

Sekä Yhdysvalloissa, että Kanadassa sana Indian on edelleen käytössä tietyissä yhteyksissä. Kanadassa termi esiintyy lainsäädännössä, mutta sen käyttö muissa yhteyksissä tulkitaan helposti loukkaavaksi.

Yhdysvalloissa Indian löytyy myös lakiteksteistä, mutta sen lisäksi termiä käytetään myös muissa virallisissa yhteyksissä, kuten intiaanireservaattien yhteydessä. Lisäksi se on käytössä monissa tieteellisissä julkaisuissa.

Lisäksi yhdysvalloissa intiaanien oman, alkuperäisväestön oikeuksia ajavan aktivistiliikkeen nimi on American Indian movement.

Sekä Kanadan että Yhdysvaltojen alkuperäiskansojen väestön keskuudessa on paljon eroa siitä, koetaan Indian sana negatiivisena. Joka tapauksessa on on koko ajan syytä pitää mielessä, että Pohjois-Amerikan alkuperäisväestöt ovat ennen kaikkea oman heimonsa ja kansansa jäseniä.

No entä sitten Suomen sana Intiaani?

Kielikellon artikkelin kirjoittaja Helsingin yliopiston dosentti Riku Hämäläisen mielestä Suomen intiaani-sanalla ei ole samanlaista kielteistä painolastia kuin Amerikassa ja erityisesti Latinalaisessa Amerikassa ja hänen mielestään sanaa intiaani voidaan pitää neutraalina.

Itse käytän tällä videolla termejä alkuperäiskansa ja alkuperäisväestö sekä Intiaani.

Kuinka ihminen saapui Amerikkaan

Useimmat tutkimustulokset viittaavat siihen, että ensimmäinen ihminen saapui jääkauden loppu puolella Pohjois-Amerikkaan Aasiasta Beringinsalmen kautta noin 15 000 - 20 000 vuotta sitten. Kyseessä ei ollut mikään yksittäinen tapahtuma, vaan lukuisat eri etniset ryhmät saapuivat Amerikkaan monissa aalloissa tuhansien vuosien aikana.

Ihmiset saapuivat A

Amerikan alkuperäisväestön keskuudessa on ajan saatossa unohtunut, miten he ovat uudelle mantereelle saapuneet ja monien heimojen keskuudessa on erilaisia myyttisiä tarinoita muinaisista esi-isistä.

Esimerkiksi Navajojen (äännetään Navaho) luomismyytti kertoo ensimmäisten ihmisten matkasta pois mustasta maailmasta, joka oli kolmen muun maailman alapuolella.

Ihmiset jotka saapuivat Amerikkaan olivat todellisia selviytyjiä. He olivat todella taitavia valmistamaan erilaisia esineitä, joita voitiin käyttää suurten ja vaarallisten eläinten metsästyksessä.Tämä olikin hyvin tärkeä taito, sillä ihmisten saavuttua Amerikkaan sitä asuttivat monet jääkauden aikaiset petoeläimet.

Intiaanit kohtasivat uudella mantereella esihistoriallisia petoja // Shutterstock

Erilaisilla aseilla metsästettiin esimerkiksi suuria mammutteja, hirviä ,biisoneita, sapelihammastiikereitä , hirviösusia ja jättimäisiä karhuja. Näitä metsästykseen käytettyjä aseita, sekä esineitä, joita käytettiin näiden aseiden valmistukseen on löytynyt ympäri pohjoista Amerikkaa. Muinaisilla eläimillä on myös merkittävä rooli Amerikan alkuperäisväestön mytologiassa.

Seuraavien tuhansien vuosien aikana lukuisat esihistoriallisista eläimistä kuolivat sukupuuttoon. Tähän on syynä niiden metsästäminen, mutta myös ilmaston lämpeneminen joka johtui jääkauden loppumisesta.

Ihmisten levittäytyminen laajasti Amerikan alueelle ei alkanut heti ja Amerikan mantereen eteläkärjen ja ensimmäinen ihminen saavutti noin 13 000 vuotta sitten. Tutkijat ovat sitä mieltä, että laajamittainen levittäytyminen mantereen yli tapahtui noin 12 000 vuotta sitten, kun jääkauden loputtua lumen ja jään alta paljastui uutta asumiskelpoista maata.

Esimerkikki muinaisesta Pohjois-Amerikan intiaaniheimosta on kummunrakentejat, joiden jäljiltään on löydetty lukemattomia eri kokoisia kumpuja. Nästä kummuista useat ovat arkeologisissa kaivauksissa paljastuneet muinaisten arvohenkilöiden hautakummuiksi ja hengellisiksi seremoniapaikoiksi. Eniten näitä kumpuja on löydetty Ohiosta ja Missisippi -joen varrelta.

Vaikka tämä video keskittyykin Pohjois-Amerikan alkuperäisväestöön, niin on pakko mainita, että Keski- ja Etelä-Amerikassa eli monia todella merkittäviä alkuperäiskansoja. Näitä olivat esimerkiksi Olmeekit, Atsteekit, Inkat ja Mayat, josta mä oon siis tehnyt aikaisemmin jo videon!

Voit katsoa videon tästä:

Pohjois-Amerikan moninaiset alkuperäiskansat

Jotain Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen monimuotoisuudesta kertoo se, että Yhdysvalloissa ja Kanadassa puhuttiin alkujaan noin 500 intiaanikieltä. Tämän videon puitteissa on mahdotonta paneutua yksityiskohtaisesti kaikkiin heimoihin. Käyn tässä kuitenkin maantieteellisen jaottelun pohjalta erilaiset Pohjois-Amerikan alkuperäisväestöjen kulttuurien ominaispiirteet.

Intiaaniheimoja oli ympäri Pohjois-Amerikkaa

Pohjoinen kulttuuriin eli subarktisen alueeseen kuuluu lähinnä Kanada. Aivan pohjoisimmassa elivät Eskimot, joita ei siis lueta perinteisessä luokittelussa intiaaneiksi, mutta monet pohjoisten metsäseutujen intiaaneista olivat omaksuneet joitakin tapoja eskimoilta.

Pohjoisilla metsäalueilla Hirvi ja Karibu olivat tärkeimmät riistaeläimet. Jos Karibu ei ole tuttu, niin kyseessä on Pohjois-Amerikassa elävät villit peuran alalajit. Pohjoisen seudun alkuperäisväestön keskuudessa kanootti oli tärkeä kulkuneuvo ja lumikenkiä tarvittiin hyisillä talvikeleillä. Henkinen elämä pohjoisessa oli Animismia, jonka mukaan kaikilla olioilla oli sielu. Ihminen oli saman arvoinen eläinten, kasvien ja luonnonvoimien kanssa.

Tunnetuimpia Pohjoisten metsäseutujen alkuperäisväestöstä ovat kalliovuorta myötäillen aina nykyiseen New Mexicoon vaeltaneet apaššit ja navajot.

Jo aikaisemmin mainitut kummunrakentajat kuuluivat maantieteellisesti Itäiseen metsäalueeseen. Tunnusomaisia piirteitä itäisen metsäalueen alkuperäisväestölle olivat jo edellä mainitut hautausseremoniat, maanviljely sekä kallivuorille asti ulottunut kauppaverkosto.

Maanviljelyn ansiosta Itäisen metsäalueen heimot pystyvät asettumaan kiinteisiin kyliin asumaan, joka mahdollisti suurten korkeakulttuuristen intiaanikaupunkien syntymisen. Näiden kaupunkien tyylisuunta jäljitteli Keski- ja Etalä-Amerikan suuria pyramideja.

Yhdysvaltain koillisella metsäalueella eläneiden intiaanien tärkein elinkeino oli maatalous. Aivan pohjoisessa tätä ei tosin voitu harjoittaa lyhyen kasvukauden takia. Maatalouden lisäksi metsästys ja Intiaaniriisin keruu oli yleistä. Intiaaniriisi tunnetaan toisella nimellä villiriisi ja Intiaanit poimivat sitä kanooteista käsin. Monet alueen intiaaneista kuuluivat irokeesien heimoon. Irokeesit asuivat suurissa kylissä, jotka yleisen tavan mukaan suojattiin tukevin paaluvarustuksin.

Kaakossa eläneistä tunnetuimmat kansat olivat cherokeet, creekit, choctawit ja chickasawit. Eurooppalaisten tulo Amerikkaan iski ensimmäisenä juuri kaakossa asuneisiin heimoihin.

Yhdysvaltojen lounaisalueen alkuperäisiä intiaaneja ovat Arizonan ja Uuden Meksikon Pueblointiaanit, joiiden yhteisöt rakensivat kastelukanavia viljelyksilleen. Pueblo-kylät muodostuivat taloryhmistä, jotka oli penkereittäin rakennettu yhteen.

Lännessä asutusta oli Kalliovuorten suurissa syvänteissä. Utahissa ja sen ympäristössä vaikuttaneet Fremontin kulttuurin yhteisöt kuitenkin katosivat suurten ilmastonmuutosten seurauksena ennen vuotta 1500 ja heidän paikansa täyttivät Shoshonit, utet ja paiutet. Alueella ei harjoitettu juurikaan maanviljelystä ja alueen metsästäjä-keräilijät kaivoivat esimerkiksi juuria ravinnokseen.

Luoteessa asuvat heimot, kuten haidat ja chinookit elivät pääasiassa kalastukselle. He olivat muita mantereen intiaaneja lyhytkasvuisempia ja heidän talonsa muistuttivat Aasian koillisen rannikon korjakkien rakennuksia. Luoteessa asuvat intiaanit eivät hankkineet omaisuutta taloudellisen hyödyn, vaan sosiaalisen arvostuksen vuoksi. Heillä oli rikas tarusto, joka näkyi esimerkiksi veistoksina kanooteissa, arkuissa ja taloustarvikkeissa.

Intiaanien nimet vaihtuivat eletyn elämän myötä

Intiaanien ylevät nimet ovat tuttujat populaarikirjallisuudesta ja elokuvista. Nimi olikin Intiaaneille tärkeä ja esimerkiksi preeriaintiaaneilla oli elämänsä aikana useita nimiä. Tyypillisesti lapsi sai ensin lapsuusnimen, joka sitten vaihdettiin kun henkilö saavutti aikuisuuden. Tämän lisäksi erilaiset lempinimet ja rituaaliset nimet olivat yleisiä.

Intiaanit saivat usein nimensä jonkun merkittävän tapahtuman tai erikoiskyvyn johdosta. Ansioitunut metsästäjä saattoi esimerkiksi saada nimensä metsästyskykyjensä perusteella.

Intiaanien nimet olivat kytköksissä tärkeisiin kehitysvaiheisiin ja nimenvaihto tapahtui suuressa seremoniassa, jossa henkilö siirtyi yhdestä elämänvaiheesta seuraavaan.

Esimerkiksi Sioux-heimon SItting Bull eli istuva härkä tunnettiin lapsena veikeällä nimellä Hyppivä mäyrä. Ollessaan rohkea nuorukainen Hyppivä mäytä taisteli urheasti Crow-intiaaneja vastaan. Taistelun jälkeen hänen isänsä nimesi pojan Istuvaksi häräksi.

Mitä intiaanien sulat symboloivat?

Sulilla oli Pohjois-Amerikan tasankointiaaneilla suuri symbolinen merkitys ja ne olivat alueen asukkaille tärkeitä kunniamerkkejä. Sulkiin liittyy paljon symboliikkaa ja niiden erityispiirteet kertoivat, mitä niiden saaja oli tehnyt ansaitakseen kunnioituksen.

Sulkia annettiin esimerkiksi urheille sotureille, jotka olivat osoittaneet rohkeutta taistelussa tai yltäneet urotekoihin heimonsa puolesta.

Sulat olivat Intiaaneille tärkeitä symboleja // Shutterstock

Sulkia ei jaettu kovin kevyin perustein ja useimmat intiaanit ansaitsivat elämänsä aikana vain muutaman sulan. Kaikista urheimmilla sotureilla sulkia oli kuitenkin useampia ja niistä voitiin tehdä näyttävä sulkapäähine, jota ansioitunut soturi käytti sodassa tai uskonnollisten seremonioiden yhteydessä.

Sulan symboliikka oli kytköksissä Intiaanien henkimaailmaan ja siihen, että kaikella elollisella on sielu. Kun ansioitunut soturi sai sulan, hän sai samalla myös sen linnun ominaisuudet, jolta sulka oli peräisin. Kotka oli linnuista mahtavin ja sitä kautta kotkansulat nauttivat korkeinta arvostusta.

On kuitenkin pidettävä mielessä, että sulat eivät osoittaneet henkilön asemaa heimossa.

Mystiset toteemipaalut

Toteemipaaluja pystyttivät varsinkin Pohjois-Amerikan luoteisrannikolla Kanadan Brittiläisessä Columbiassa, eteläisessä Alaskassa ja rannikon edustalla Tyynenmeren saarilla eläneet Kwakiutl-, Haida-, Tlingit- ja Tsimši-intiaanit.

Toteemipaalut ovat verrattain uusi asia Amerikan alkuperäisväestöjen keskuudessa. Ennen 1850-lukua intiaanit koristelivat symbolisilla hahmoilla talojensa päätyjä. Myöhemmin talojen edustalle pystytettiin erillisiä, jopa 20 metriä korkeita, toteemipaaluja.

Toteemipaaluihin oli usein koottunu suvun perintötietämys // Shutterstock

Toteemipaalut veistettiin esimerkiksi kertomaan merkittävästä tapahtumasta tai korkea-arvoisen ihmisen kunniaksi.

Toteemipaaluihin oli usein kaiverettu eläinhahmoja, jotka viittasivat henkilön sukuun, perimäoikeuksiin tai suojelushenkiin. Kyseessä oli siis eräänlainen kertomus suvun esi-isistä.

Vankeja ei koskaan sidottu toteemipaaluihin.

Rauhanpiippu

Rauhanpiippu on usein kirjoissa ja elokuvissa esiintyvä tapa, jolla vahvistettiin rauhansopimuksia. Tämä ei kuitenkaan ole koko totuus ja tasankointiaanit polttivat piippua monissa muissakin yhteyksissä.

Se on kuitenkin totta, että rauhanpiippu oli läsnä usein merkittävissä erityistilanteissa, joissa esimerkiksi solmittiin kauppasopimuksia tai tehtiin heimon kannalta tärkeitä päätöksiä. Kaikista tärkein käyttökohde piipulla oli kuitenkin uskonnolliset seremoniat. Rukoilijat puhalsivat piipun avulla suuria savupilviä, joiden uskottiin vievän rukoilijoiden rukoukset perille.

Intiaanit polttivat piippua monissa eri tilanteissa // Shutterstock

Jokaisella heimolla oli oma suosikkitupakkansa ja erilaiset tupakkalaadut vaikuttivat eri tavoin

Rauhanpiipussa ei aina poltettu pelkästään tupakkaa. Varsinkin Pohjois-Amerikan läntiset heimot täyttivät piippunsa erilaisilla yrteillä sekä kasvien kuorilla ja lehdillä. Esimerkiksi tupakan joukkoon saatettiin laittaa kuivattua meskaliinikaktusta, jolla on huumaava vaikutus.

Intiaanit tarttuivat piippuun myös erilaisten sairauksien hoitokeinona.

Hautasivatko Intiaanit sotakirveitä?

Haudata sotakirves on vielä tänä päivänäkin monille tuttu sanonta, jolla viitataan riidan tai tappelun sopimiseen. Sotakirves oli intiaaneille tärkeä symboli ja sitä käytettiin ensisijaisesti sopimusten sinetöimiseen.

Sanonta Haudata sotakirves on luultavasti peräisin ennen vuotta 1600, jolloin intiaanipäälliköt Deganawida ja Hiawatha yhdistivät irokeesiheimot. Tuolloin suuret sotapäälliköt hautasivat kirveen valkoiseksi maalatun kuusen juurelle rauhan ja liiton symbolina.

Kirveen varsi oli ontto, joten sitä voitiin helposti käyttää myös piippuna ja polttaa siinä edellisessä kohdassa mainittua tupakkaa.