Tarunhohtoiset viikingit

Tarut kertovat, että Tosiviikingit pystyivät nukkumaan istuallaan, ohjaamaan laivaa myrskyävällä merellä ja ulostamaan laidan yli putoamatta mereen.

Vuonna 793 englantilaiset kokivat ensimmäsitä kertaa ”Pohjolan vihan”, kun tanskalaiset viikingit hyökkäsivät vauraaseen ja mahtavaan Lindisfarnen luostariin! Tuon ryöstöretken jälkeen viikingit pitivät Eurooppaa pelon vallassa 250 vuoden ajan.

Hurjimmat viikinkitarinat liittyvät Berserkereihin, jotka olivat viikinajan pelätyimpiä skandinaavisia sotureita. He menivät taisteluun niin kiihkeän raivon vallassa, että monet uskoivat heidän omaavan yliluonnollisia voimia.

Syytä pelkoon oli, sillä tarinat kertovat, että viikinkien vangiksi jääneiden vihollisten elämän viimeiset minuutit saattoivat olla kuolemaakin kauheammat.

Meidän kuva viikingeistä perustuu hyvin pitkälle kristittyjen kertomuksiin villeistä raakalaisista, jotka ryöstivät jokaisen mahdollisen luostarin ja nappasivat naiset mukaan sotaretkiltään.

Vaikka näissä kertomuksissa onkin totuuden siemen, niin todellisuudessa viikinkien elämä oli paljon muutakin kuin hurjia sotaretkiä! Tässä artikkelissa sukelletaan viikinkien maailmaan ja pyritään selvittämään keitä nämä myyttiset soturit todellisuudessa olivat.

Voit katsoa artikkelin myös videomuodossa:

Viikinkiaika

Viikinkiaika voidaan katsoa alkaneen vuonna 793, jolloin viikingit hyökkäsivät introssa mainittuun Koillis-Englannissa sijainneeseen Lindisfarnen luostariin! 8.1.793 aamulle, kun munkit astuivat ulos luostarin kapitulisalista, he näkivät kaksi lohikäärmeen päällä koristettua laivaa lähestymässä rantaa.

Päästyään lähelle rantaa, näistä laivoista hyökkäsi munkkeja kohti kymmeniä aseistettua ja kauhisuttavan näiköistä miestä.

Viikingit olivat hurjia taistelijoita // Shutterstock

Munkit rukoilivat hartaasti, etteivät muukalaiset tekisi heille pahaa. Rukoukset olivat kuitenkin turhia ja muutamassa minuutissa viikingit olivat tappaneet paikalla olleet munkit. Luostarista poistuneet viikingit veivät mukaan runsaan ryöstösaaliin.

Ryöstöretkien lisäksi, viikinajalla käytiin runsaasti myös kaupankäyntiä. Viikingit tekivät monia löytöretkiä käyden Grönlannissa ja he olivat ensimmäisiä eurooppalaisia Pohjois-Amerikassa. Viikingit asuttivat Färsaaret ja Islannin sekä osia Britanniasta, Irlannista ja Normandiasta. Viikingit olivat myös jonkinlaisessa kanssakäymisessä koko Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän kattaneeseen Arabien valtakuntaan.

Viikingit purjehtivat kauemmaksi kotoaan kuin kukaan muu ihminen // Shutterstock

Löytöretkien lisäksi Viikingit perustivat useita kuningaskuntia. Tällaisia olivat esimerkiksi Jorvikin, Dublinin sekä Kiovan Venäjän kuningaskunnat. Viimeinen näistä on hieman kyseenalainen ja viikinkien rooli Kiovan Venäjän synnyssä on kiistelty. Vaikka suoraa yhteyttä ei ole, niin Kiovan Venäjää voidaan kuitenkin historiallisesti pitää Venäjän, Valko-Venäjän ja Ukrainan edeltäjänä.

Viikinkiajan Pohjoismaissa ei ollut nykyisiä valtionrajoja, eivätkä ihmiset pitäneet itseään minään yhtenäisenä Skandinaavien rotuna. Nykyistä tanskaa, Norjaa ja Ruotsia asujttivat norjalaiset, tanskalaiset, svealaiset ja göötit. Pohjoisessa oli saamelaisia ja tietysti idän suunnalla suomalaisia.

Viikinkien yhteiskuntaa johtivat kuninkaat. Heidän alapuolellaan olivat jaarlit, jotka paikoitellen nauttivat samanlaista valtaa kuin kuninkaatkin. Alimpana viikinkien hierarkiassa olivat orjat. Orjiksi päätyivät ryöstöretkiltä mukana tulleet vangit, sekä ihmiset jotka olivat syystä tai toisesta menettäneet omaisuutensa.

Viikingit päättivät asioista käräjillä, joihin saasttoi osallistua jokainen vapaa mies. On kuitenkin arveltu, että ylimykset pystyivät vaikuttamaan merkittävästi päätöksentekoon. Euroopan vanhin kansalliskokous, allting, kokoontui viikinkisaagojen mukaan vuodesta 902 alkaen Islannissa.

Vaikka Viikinkiajalla Skandinaviassa hallitsivat miehet ja poliittinen valta oli useimmiten heidän käsissään, niin naiset olivat kuitenkin vahvoja ja melko itsenäisiä. Viinkiyhteiskunnassa naisilla oli monesti paljon enemmän oikeuksia verrattuna naisiin muualla Euroopassa.

Viikinkinainen saattoi esimerkiksi valita itse aviomiehensä ja erota tästä, jollei ollut mieheen tyytyväinen. Vaikka viikinkinaisten arki keskittyikin pääasiassa kotiin ja maatilaan, niin saagojen ja arkeologisten löytöjen perusteella jotkut naiset osallistuivat myös sotiin. Näitä naisia kutsuttiin kilpineidoiksi ja he osallistuivat taisteluihin siinä missä miehetkin. On kuitenkin todettava, että tämä oli kuitenkin melko harvinaista.

Viikinkiajan päättymisajankohtana pidetään yleisesti vuotta 1066, jolloin käytiin Stamfordin sillan taistelu. Kyseinen taistelu käytiin 25.9.1066 Englannin kuninkaan Harald Godwininpojan ja Norjan kuninkaan Harald Ankaran välillä.

Taiteilijan näkemys Stamfordin sillalla käydystä taistelusta

Vaikka englantilaisilla oli tuolloin Norjalaisia pienempi armeija käytössä, englantilaiset onnistuivat kukistamaan norjalaiset. Tuossa taistelussa Norjan kuningas Harald Ankara sai surmansa.

Tosi viikinki oli myös maanviljelijä

Argeologiset löydyt ovat osoittaneet, etteivät kaikki Viikinkiaikana eläneet miehet osallistuneet kaukaisiin maihin tehtyihin ryöstö- ja kaupparetkiin. Itseasiassa suurin osa miehistä oli tavallisia maanviljellijöitä.

Viikinkien harjoittama maanviljelys oli melko kehittynyttä. Eräs merkittävimmistä viikinkiajalta peräisin olevista arkeologisista löydyistä oli kääntöauran jäljet.

Viljasadon onnistumisella oli suuri merkitys, sillä se takasi kylmäksi talveksi ruokaa vanhuksille, naisille, lapsille ja orjille. Toisaalta myös kauppa- ja ryöstöretkillä olivat miehet tarvitsivat viljaa mukaansa.

Viikingit saattoivat viettää laivassa useita vuorokausia // Shutterstock

Tärkein viljakasvi pohjoisen karuissa ja kylmissä olosuhteissa oli ruis. Etelemmässä viljeltiin myös ohraa, kauraa ja harvinaisemmissa tapauksissa vehnää. Viikingit osasivat myös hyödyntää kiertoviljelyä, jossa talviruis, kesävilja ja kesanto vuorottelivat.

Viikingit jauhoivat villan vesimyllyssä tai kiviä hyväksi käyttäen jauhoiksi, josta sitten leivottiin leipää ja viikinkien tärkeintä ruokaa eli puuroa.

Viikingit purjehtivat kauemmaksi kuin ketkään muut

Viikingit olivat aikansa parhaita merenkävijöitä. Puhuttaessa viikinkien laivoista, monelle tulee varmasti ensimmäisen mieleen niin kutsutut pitkälaivat. Tasaisen pohjan ansiosta niillä saattoi seilata myös Euroopan matalissa joissa.

Viikinkilaivojen suurin valtti oli kuitenkin se, että niissä oli sekä purje, että paljon airoja. Purjetta pysty kääntämään nopeasti tuuliolosuhteiden muuttuessa niin, että alus sai tuulesta mahdollisimman suuren hyödyn. Viikinkien pitkälaivojen keulaa koristi usein pelottavan näköinen lohikäärmettä muistuttava eläinhahmo.

Tämä eläinhahmo esitti usein muinaiskandinaavisen mytologian käärmeitä. Tällaisia olivat esimerkiksi maailmankäärme Jörmungandr sekä Nidhöggr, joka mytologian mukaan kuljetti kuolleet kuolleet kynsissään Naströndiin, eli pettureiden tuonpuoleiseen.

Näiden viikinkilaivojen pelottavien keulakuvien tarkoituksena oli kylvää kauhua viikinkien ryöstöretkillä.

Aina ei kuitenkaan tuule. Tällöin viikinlaivat liikkuivat miestyövoimalla, jotka lukuisat airoparit mahdollistivat. Viikinkiajan alussa näitä pitkälaivoja käytettiin sekä sotimiseen, että kaupankäyntiin.

Purjehtiessaan viikingeillä ei ollut käytössään kompassia ja suunnistamiseen käytettiin apuna maaston muotoja, auringon sijaintia taivaalla, eläimiä ja merivirtoja.

Viikinkien matkavalmistelut kestivät koko talven ajan. Tuolloin vaihdettiin lahot laudat ja uusittiin köydet, joita 40 soutajan pitkälaivassa saattoi olla jopa 2000 metriä. Usein myös sotaretkillä mukana ollut purje kaipasi talven aikana huoltoa ja paikkausta.

Arkeologisissa löydöksissä näkyy, että 900-luvulta alkaen viikingit alkoivat rakentaa erityyppisiä laivoja erilaisiin käyttötarkoituksiin. Esimerkiksi viikinkien myöhemmät kauppalaivat olivat hyvin leveitä, jotta niihin voitiin lastata paljon tavaraa. Lisäksi niissä ei käytetty lainkaan suotajia, mikä mahdollisti sen, että kauppalaivan mukana purjehti ainoastaan vähälukuinen miehistö.

Valtaosa viikinkien purjehdusretkistä tehtiin rannikkoa seuraillen. Tällöin pystyttiin käyttämään maamerkkejä hyödyksi arvioitaessa sitä, kuinka kauas oli edetty. Toinen etu rannikon läheisyydestä oli se, että ruokaa ei tarvinnut ottaa mukaan koko matkan ajaksi, vaan sitä voitiin täydentää lisää rannikon pysähdyspaikoista.

Monet viikinkien sota- ja kaupparetket kulkivat rannikoiden läheisyydessä // Shutterstock

Viikingit matkasivat kaummaksi kotiseuduiltaan kuin ketkään muut tuohon aikaan eläneet ihmiset. Koska he olivat taitavia merenkävijöitä ja laivanrakentejia, viikinkilaivoilla pystyi ylittämään jopa Atlantin ja purjehtimaan Grönlantiin.

Nämä matkat olivat kuitenkin huomattavasti hankalampia kuin rannikkoa seurailevat retket. Merellä oltiin useita vuorokausia ja mukaan piti pakata runsaasti ruokaa. Matkassa oli kuivattua kalaa tai lihaa ja hapattamatonta leipää. Nestetankkaus hoidettiin nahkaleilistä, jossa oli tyypillisesti vettä, maitoa tai olutta.

Viikinkisotureiden aseet

Viikingit saattoivat taittaa matkaa hevosen selässä, mutta taistelut hoidettiin maasta käsin. Sotureilla oli yhtenäinen perusvarustus, mutta mitään tiettyä taisteluunivormua ei käytetty. Varakkailla sotureilla oli polvista kaulaan ulottuva rengashaarniska, kun taas köyhemmät joutuivat tyytymään nahkaiseen asuun.

Jotkut viikinkisoturit käyttivät päänsä suojana kypärää. Usein tämä oli puopallon tai kartion muotoinen rautakypärä. Toisaalta pään suojana saatettiin käyttää myös nahkakalottia. Hurjimmat sotivat tietysti ilman kypärää.

Viikingit eivät käyttäneet sarvikypäriä, vaan ne ovat 1800-luvun taiteilijoiden keksintöä. Myöhemmin kuva sarvipäisestä viikingistä on juurtunut populaarikulttuuriin. Syynä lienee se, että sarvikypärä antaa vaikutelman raivokkaasta ja pelottavasta soturista.

Viikingit eivät käyttäneet sarvikypäriä, vaan kyseessä oli 1800-luvun taiteilijoiden luomus // Shutterstock

Aseistus oli hyvin samantapainen kuin muilakin Euroopan maiden sotureilla. Tavallisimpia hyökkäysaseita olivat miekka sekä monenlaiset keihäät ja kirveet. Lisäksi vyössä oli usein kiinni nahkatuppi, jossa pidettiin leveää veistä. Viikingit käyttivät myös taitavasti jousia ja nuolia. Jousiampujia hyödynnettiin niin maalla kuin merelläkin.

Viikinkimiekoista on kuitenkin todettava se, että ne oli tehty lähinnä koristekäyttöön. Varsinainen taistelu tapahtui usein edellä mainittujen kirveiden ja keihäiden avulla.

Viikinkikilvet eivät olleet perusrakenteeltaan kovin lujaa tekoa, joten niitä vahvistettiin erilaisin eläinten nahoilla. Kilvet valmistettiin puusta, minkä takia niiden jäännöksiä ei ole hirveästi säilynyt nykyaikaan. Jotain on kuitenkin löydetty ja niiden perusteella viikinkien kilvet ovat olleet muodoltaan pyöreitä ja niiden halkaisija on ollut 75-90 cm.

Skandinaavinen mytologia

Skandinaavinen mytologia on erityisen rikas ja mielenkiintoinen. Myytit kertovat maailman synnystä, rakenteesta ja tuhosta. Lisäksi skandinaavisessa mytologiassa on kertomuksia jumalten, jättiläisten ja muiden olentojen seikkailuista.

Viikingeillä oli lukuisia jumalia. TIedot näistä on kerätty muun muassa saagoista, skaldirunoista ja kahdesta eddasta. Vanhemmassa Runo-Eddassa on kokoelma Pohjolan jumalista kertovia runoja.

Tuoreemmassa Eddassa, joka kirjoitettiin 1200-luvulla, on erilaisia mielenkiintoisia kertomuksia. Tätä myöhemmin kirjoitettua Eddaa pidetään tärkeimpänä skandinaavisen myyttien lähteenä.

Pohjolan jumalien kuningas oli Odin, joka esitetään skladi- ja Edda-runoissa viisaana vanhana miehenä, jolla on yksi silmä. Odin on usein kuvattu usein Valhallassa sijaitsevalle valtaistuimellaan, josta hän tarkkaili kaikkia maailman tapahtumia. Samaiselta valtaistuimeltaan hän myös tervehti taisteluissa kuolleita sotureita, jotka saapuvat Valhallaan.

Toinen monille tuttu skandinaavinen jumalolento on ukkosen Jumala Thor. Hänen kerrottiin suojelleen maanviljeliöitä tarujen jättiläisiltä, joka teki hänestä hyvin suositun Jumalan kansan keskuudessa.

Mua kiinnostaa henkilökohtaisesti skandinaavinen mytologia todella paljon! Tästä on jossain välissä tulossa ehdottomasti oma, pitkä videonsa.

Maailman mahtavin viikinki: Knuut Suuri

Viikingeistä löytyy monia vaikutusvaltaisia ja kunniakkaita miehiä, jotka ovat jättäneet jälkensä historiaan. Tällaisia ovat esimerkiksi Ragnar Lothbrok, Leif Onnekas ja Rollo. Knuut Suuren maine teot hakevatat kuitenkin vertaistaan ja monet pitäväh häntä historian mahtavimpana ja vaikutusvaltaisimpana viikinkinä.

Knuut oli Sven Haaraparran nuorin poika. Hän oli mukana kun Svenin laivastoi purjehti Kaakkois-Englantiin. Tuolloin englannin kuninkaana oli Ethelred Neuvoton, joka pakeni välittömästi Normandiaan kun Sven purjehti paikalle. Valitettavasti Sven ei ehtinyt kovin kauaa hallita Englantia, ennen kuin kuolo hänet korjasi.

Hänen vanhimmasta pojasta Haraldista tuli tanskan kuningas ja nuori Knuut sai johdettavakseen kuolleen isänsä sotajoukot englannissa. Kokematon Knuut joutui kuitenkin pakenemaan Tanskaan, kun Ethelred palasi armeijoineen valloittamaan valtakuntansa takaisin.

Knuut olisi halunnut hallita Tanskaa yhdessä veljensä kanssa, mutta Harald ei tähän suostunut. Välttääkseen sodan Harald varusti Knuutin uuden valloitusretken Englantiin.

Knuut lähti vuonna 1005 Tanskasta 200 pitkälaivan ja 10 000 miehen kanssa uudelleen kohti englantia. Taistelut olivat Knuutille suotuisat ja hän pääsi uudestaan valtaan Englannissa.

Erinäisten vaiheiden jälkeen Knuut Suuresta tuli niin Tanskan, Norjan kuin Englanninkin hallitsija. Knuutin hallinnon aikana suoritettiin menestyksekäs rahauudistus, joka nosti merkittävästi hänen arvostustaan.

Koska Knuutilla oli valtava valtakunta hallittavanaan, hänellä oli kaksi vaimoa; yksi pohjoisessa ja yksi Englannissa. Aika fiksua etten sanoisi! Valitettavasti kuitenkin Knuutin suuri valtakuntansa hajosi lähes välittömästi, kun hän kuoli.